Sekä ympäristön että terveyden kannalta suomalaisten olisi hyvä syödä enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Silti tai juuri siksi kasvisruoka tuntuu ärsyttävän monia. Taannoin Helsingin kaupunginvaltuustossa käyty keskustelu koulujen kasvisruokapäivästä sai legendaarisia mittasuhteita, ja äskettäin puolustusministeri veti kukkakaalipirtelöt nenään armeijan kasvisruokapäivästä. Ehdotus lihankulutuksen vähentämisestä Espoossa kirvoitti puhetta ruokaorjuudesta, ruokafasismista, kasvispakkosyötöstä ja soijafanaatikoista. Maaseudun tulevaisuudessa toimittajaa harmitti, että kasvisruokien nimet muistuttavat liharuokien nimiä (ilmeisesti nyhtö-etuliite on hänen mielestään varattu lihalle).
Kasvisruoka on suosittua – ainakin somekuplissa
Kasvisruoka on suosittua ainakin somekuplissa ja pääkaupunkiseudulla. Siitä huolimatta suurin osa suomalaisista noudattaa sekaruokavaliota, eli syö punaista lihaa, siipikarjaa, kalaa, kananmunaa ja maitotuotteita. Sekaruokailijat syövät kuitenkin myös kasviksia ja viljatuotteita. Itse asiassa monissa perinteisissä suomalaisissa ruoissa liha ei ole pääasiallinen ainesosa: esimerkiksi jauhelihakeitossa jauhelihan osuus voi olla suhteellisen pieni – hernekeiton lihapitoisuudesta puhumattakaan. Koululaisten kestosuosikki, pinaattiletut, ei sisällä lihaa lainkaan, ja kautta aikojen koulupäivästä on selvitty myös puurolounaan voimin. Joululaatikoihin ei kuulu lihaa, mutta hyvin ne tuntuvat suomalaisille kelpaavan. Miksi sitten kasvis-etuliite ruoan edessä herättää niin paljon vastustusta?
Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja muut lasten kanssa toimivat harjoittavat erilaisia ruokakasvatusmenetelmiä päivittäin. Jos haluamme saada vannoutuneet lihansyöjät syömään edes silloin tällöin lihatonta ruokaa, tarvitsemme käyttöömme aikuisille soveltuvia ruokakasvatusmenetelmiä. Ei tuputukselle, painostukselle, kiristykselle ja ruoalla palkitsemiselle. Jos sekaanin odotetaan siirtyvän kertaheitolla vegaaniksi, on vaadittu muutos niin suuri, että se herättää varmasti vastarintaa. Uusiin makuihin tottuminen vie aikaa – ei siis kannata odottaa, että ikänsä liha-makaronilaatikkoa syönyt ihastuu samantien linssi-makaronilaatikkoon. Usein osallistaminen auttaa: mistä (kasvis)ruoista lihansyöjä pitää? Voiko omia suosikkireseptejä tuunata ujuttomalla niihin kasviksia? Toimiiko kouluaikojen suosikit, kuten pinaattiletut? Kannattaa lähteä liikkeelle niistä (kasvis)ruoista, jotka jo maistuvat, ja laajentaa repertuaaria pikku hiljaa.
Kasvisruokapuhetta vai ruokapuhetta?
Ruokakasvatukseen liittyy läheisesti myös ruokapuhe – se, mitä ja miten ruoasta puhutaan. Me kaikki käytämme ruokapuhetta päivittäin, joskus tiedostaen, mutta usein tiedostamattamme. Ruokapuheella juurrutetaan asenteita ja ennakkoluuloja, rohkaistaan maistamaan uutta ja pelottavaa ja leimataan tai ollaan leimaamatta ruokia hyviksi, huonoiksi, terveellisiksi ja epäterveellisiksi. Ruokapuheella voitaisiin myös brändätä kasvisruoka uudelleen. Jos kasvis-etuliite ärsyttää, jätetään se pois käytöstä. Miksi ylipäänsä puhumme kasvisruoasta, kun loppujen lopuksi kasvisruokakin on, noh, ruokaa?