Terveyteen ja ravitsemukseen liittyvä tutkimustieto ei enää loju pölyttymässä yliopistojen kirjastojen lehtihyllyissä, vaan on yhä enemmän ja enemmän myös mattimeikäläisten luettavissa – vain muutaman klikkauksen päästä löytyy tuhansittain tutkimuksia ympäri maailmaa. Tiedon saatavuus on enimmäkseen äärimmäisen hyvä asia. Vaarana on kuitenkin tieteen väärinkäyttö: tutkimuksia ei välttämättä osata tai haluta tulkita oikein tai asettaa oikeaan kontekstiin. Tässä blogitekstissä kerromme, miksi tutkimusten tulkitsemiseen ei riitä se, että pystyy lukemaan tutkimusartikkeleita.
Kirsikanpoiminta
Tieteen väärinkäyttö voi olla esimerkiksi kirsikanpoimintaa, jolla tarkoitetaan tiedon valikointia. Klassinen kirsikanpoimija valitsee viitteikseen sellaisia tutkimuksia, jotka tukevat hänen näkemyksiään. Joskus kirsikanpoiminta on tahallista. Tällöin sen tarkoitus on ajaa omaa agendaa (tyypillisesti huuhaata) ja saada oma mielipide näyttämään perustellummalta. Toisinaan taas kirsikanpoiminta on tahatonta: poimija voi kuvitella löytäneensä kaiken aiheeseen liittyvän tiedon, vaikka todellisuudessa hän on vain raapaissut pintaa.
Kirsikanpoiminta on ärsyttävää, sillä on hyvin todennäköistä, että ihan jokaisen näkemyksen tueksi löytyy tutkimusnäyttöä. Poimimalla sopivat tutkimukset lähes mikä tahansa ruoka saadaan siis perusteltua terveelliseksi tai epäterveelliseksi. Tästä syystä esimerkiksi ravitsemussuosituksia laatiessa asiantuntijat arvioivat kokonaisnäyttöä käyden systemaattisesti läpi satoja ja tuhansia tutkimuksia, joiden tulokset kootaan yhteen. Systemattisessa haussa haaviin tarttuvat kaikki aihetta käsitelleet tutkimukset (edellyttäen, että haku on tehty hyvin), eivät vain ne, jotka tukevat tutkijoiden ennakkokäsityksiä. (Kannattaa muuten lukea myös Pauli Ohukaisen kirjoittama juttu motivoidusta kirsikanpoiminnasta – löydät sen täältä!)

Osa kokonaisuutta, ei koko totuus
Maallikkotulkitsijan voi olla vaikea ymmärtää, mitä yksittäinen tutkimus oikeastaan kertoo. Hänellä ei luultavasti ole tarvittavaa tietoa tieteenalan tutkimusasetelmista ja -menetelmistä, jolloin yksittäisen tutkimuksen asettaminen kokonaiskuvaan on haastavaa. Erityyppiset tutkimukset (ks. kuva tutkimusnäytön hierarkiasta) tuottavat erilaista näyttöä, ja kaikkia ”näytön tasoja” tarvitaan kokonaisuuden arvioimiseksi. Otetaan esimerkiksi punaisen lihan syönnin ja syöpäsairauksien välinen yhteys.
- Solu- ja eläinkokeilla voidaan selvittää, millä fysiologisilla mekanismeilla punaisen lihan syönti voisi mahdollisesti kasvattaa syövän riskiä
- Poikkileikkaustutkimusten avulla voidaan todeta väestötason yhteys (huom., yhteys ei tarkoita syy-seuraussuhdetta) runsaan punaisen lihan syönnin ja syöpäriskin kasvun välillä
- Seurantatutkimuksilla voidaan osoittaa esimerkiksi yhteys punaisen lihan syönnin vähentämisen ja syöpäriskin pienenemisen välillä (tässä päästään jo lähemmäksi syy-seuraussuhdetta)
- Satunnaistetuilla tutkimuksilla voidaan puolestaan näyttää, että verrattuna pienempään punaisen lihan käyttöön, suurempi punaisen lihan käyttö kasvattaa jotakin syövän riskitekijän arvoa (syy-seuraussuhde yhä varmempi)
- Systemaattinen katsaus tai meta-analyysi voi osoittaa, että suurin osa punaisen lihan käyttöä ja syöpäriskiä selvittäneistä tutkimuksista on löytänyt samansuuntaisen yhteyden

Vertaisarviointi laadunvarmistajana
Sen lisäksi, että tutkimukset asettuvat hierarkian eri tasoille, ne myös voivat olla laadultaan vaihtelevia. Tutkimuksen laadun arviointi on taito, joka vaatii harjoittelua. Tutkijat harjoittelevat tätä paitsi kirjoittamalla itse tutkimusartikkeleita, myös arvioimalla toisten saman alan tutkijoiden kirjoittamia artikkeleita. Tätä prosessia kutsutaan vertaisarvioinniksi. Vertaisarvioijat lukevat artikkelin huolellisesti ja esittävät siitä kysymyksiä, kommentteja ja korjausehdotuksia. Mitä tasokkaammasta julkaisusarjasta on kysymys (julkaisujen tasoa arvioidaan ns. JUFO-luokituksella, mutta ei mennä tässä sen syvemmälle aiheeseen), sitä tiukempi seula on eli sitä harvempi artikkeli päätyy julkaistavaksi. Vertaisarviointi ei suinkaan ole ongelmaton prosessi, mutta toistaiseksi sitä kuitenkin pidetään parhaana mahdollisena tapana varmistaa julkaistujen tutkimusten laatu.
Tunnista omat rajasi!
Monille ei tuota hankaluuksia lukea ja ymmärtää englanninkielistä tutkimustekstiä, mikä saattaa antaa valheellisen kuvan siitä, että homma on hanskassa. Tosiasiassa tutkimustiedon syvällinen ymmärtäminen, arvioiminen ja asettaminen kontekstiin on vuosien ja taas vuosien harjoittelun ja perehtymisen tulos. Esimerkiksi väitöskirjan tekeminen kestää yleensä 4-5 vuotta. Tuossa ajassa tohtorikoulutettava ehtii perehtyä syvällisesti omaan aiheeseensa, oman tieteenalansa traditioihin ja menetelmiin sekä tehdä aiheesta tutkimusta itse. Jos joku väittää selvittäneensä saman asian muutaman tunnin googlaamisella, hän on mitä todennäköisimmin onnistunut kartoittamaan vain osan aiheesta ja senkin hyvin pinnallisesti. Hän pystyy ehkä luettelemaan, tunnistamaan tai muistamaan aiheeseen liittyviä faktoja, mutta ei ymmärtämään asioiden välisiä suhteita tai soveltamaan tietoa.
Miten tunnistaa luotettava teksti?
Viittaamalla tutkimukseen someinfluensseri, superfood-myyjä tai muu elintapamuutosekspertti voi antaa kirjoitukselleen näennäisen tieteellisyyden leiman, vaikka todellisuudessa saatavilla oleva kokonaisnäyttö ei tukisi hänen näkemyksiään. Kannattaa myös muistaa, että tutkijatkin voivat tehdä harhaanjohtavia johtopäätöksiä – tieteellinen koulutus ei siis aina sekään takaa sitä, että tekstissä ei esiinny tieteen väärinkäyttöä. On hienoa, että ihmiset ovat kiinnostuneita tieteellisistä julkaisuista, mutta tieteen väärinkäyttö – tutkimusten (tahallinen tai tahaton) käyttö oman agendan edistämiseen – on ärsyttävää. Kannustamme kaikkia arvioimaan kirjoituksia kriittisesti ja harjoittelemaan luotettavan tekstin tunnistamista. Teimme luotettavan tekstin tunnistamisen avuksi oheisen kuvan – saa käyttää!

Paluuviite: Tiede edesauttaa paremman terveyden saavuttamista - Anibiotech.fi