Tällä viikolla somessa on kohistu Olli Postin ja Nanna Karalahden Irti sokerista -pikakurssista. Kuun lopussa starttaavaa valmennusta on mainostettu ainakin Instagramissa, mutta samalla se on saanut osaakseen myös kritiikkiä jo heti kättelyssä. Useat ravitsemus- ja terveysalan ammattilaiset ovat kyseenalaistaneet itseoppineiden gurujen kurssin tarkoituksen ja menetelmät. Ensinnäkin yhden ruoka-aineen demonisointi on tyhmää, sillä kokonaisuus ratkaisee ruokavalion terveellisyyden. Ja toiseksi, jos ihmisellä on ongelmia syömisenhallinnan kanssa, ei asia ratkea kielloilla ja rajoituksilla, vaan oikea ratkaisu olisi työstää ongelmia syömiskäyttäytymiseen perehtyneen ammattilaisen kanssa. Ei-ammattilaisten luoma massakurssi ei valitettavasti ole ratkaisu asiaan, vaan voi pahimmillaan pahentaa ongelmia. Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad on sanonut fiksusti hiilihydraattien turhasta rajoittamisesta:
”Jos kokee esimerkiksi, että hiilarit pitää leikata ruokavaliosta kokonaan pois, koska on niin kova hiilarihimo, ettei sitä pysty hallitsemaan, pitäisi opetella hallitsemaan hiilareiden syömistään sen sijaan. Tilannetta voi verrata siihen, jos kokee ongelmia ihmissuhteissa. Ajatteletko silloin, että paras ratkaisu on leikata kaikki ihmiset elämästään pois? Samalla tavalla pitäisi opetella elämään hiilareiden ja ihmisten kanssa”.
Dunning-Kruger-vaikutus
Kolmas somevaikuttaja (joka itsekin kaupittelee kurssia, jolla pääsee eroon sokerikoukusta) osoitti tukensa Nannan ja Ollin kurssille. Kurssia arvostelleille hän totesi, että on vaikea uskoa, että olisi haitallisia metodeja. Valitettavasti asia ei todellakaan ole näin, ja tämä lausahdus vain alleviivaa ongelmaa. Olemme aiemmin kirjoittaneet jutun hyvinvointiblogeista ja Dunning-Kruger-efektistä, jossa toteamme somevaikuttajien terveysneuvoista seuraavaa:
Ongelmalliseksi asia muuttuu kuitenkin silloin, kun jaetaan neuvoja, jotka asiaa syvällisemmin opiskelleet tunnistavat haitallisiksi. Monet terveyttä edistäviksi tarkoitetut neuvot (esim. ehdottomuus sokerin kanssa tai jatkuva painontarkkailu) paljastuvatkin lähemmin tarkasteltuina neuvoiksi, jotka ohjaavat häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen. Näillä neuvoilla ei todellakaan edistetä kenenkään hyvinvointia, sillä häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä tiedetään olevan kauaskantoisia, epätoivottuja vaikutuksia terveyteen.
Tarkoitus pyhittää keinot?
Pikakurssin luoneet somegurut ovat varmasti tarkoittaneet hyvää luodessaan kurssin. Nanna kertoi kurssin idean syntyneen gallupin perusteella: hän oli kysynyt seuraajiltaan mihin ongelmaan he haluaisivat apua, ja yli 3000 ihmistä oli nimennyt ongelmakseen liiallisen sokerin syönnin. On ymmärrettävää, että tässä kohtaa olisi tyhmää jättää tilaisuus käytämättä, ja olla auttamatta ihmisiä (ja ennen kaikkea olla tekemättä rahaa). On kuitenkin valitettavaa ja huolestuttavaa, jos mieleen ei tule, että tällaisen kurssin suunnitteleminen ja vetäminen vaatisi ihan toisenlaista osaamista ja ammattitaitoa, kuin mitä kaksikolta löytyy. Kaunis ajatus ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parantamisesta ei riitä, jos käytettävät keinot ovat ihan jotain muuta kuin terveellistä syömiskäyttäytymistä edistäviä.
Koska tilanne on se, että kuka tahansa voi myydä mitä tahansa kurssia ilman vaadittavaa koulutusta, on Aiviksen vedottava nyt tavallisiin kuluttajiin. Toivomme todella, että ihmiset osaisivat suhtautua hyvinvointibisnekseen kriittisemmin, eivätkä haksahtaisi näihin pikakursseihin, joiden tarkoitus ja metodit eivät todellisuudessa tue hyvinvointia.
Eli mikä tukee hyvinvointia? Sokerin syömisen jatkaminen vai peräti se, että alan syödä sitä enemmän? Haluatko sinä kertoa mikä on oikea tapa syödä ja onko se siis meille kaikille sopiva tapa ravita kehoamme ja mieltämme? Minkälaista osaamista ja koulutusta ko. kurssin vetäjä tarvitsee? Selvästi on siis potentiaalisia asiakkaita ja voisin perustaa samanlaisen kurssin, kunhan tietäisin mikä on se täsmäkoulutus asiaan.
Hyvinvointi on paljon muutakin kuin terveelliset ruokavalinnat. Siihen kuuluu muun muassa terve ruokasuhde. Totaalikiellot ja yhden ruoka-aineen (tässä tapauksessa sokerin) demonisointi ei edistä tervettä ruokasuhdetta. Jos on ongelmia liiallisen sokerin syönnin kanssa, on parempi ratkaisu opetella terveelliset ruokatottumukset, jolloin myös sokerin määrä ruokavaliossa varmasti pienenee. Me ajattelemme, että ravitsemuksen ja syömiskäyttäytymisen liittyvän kurssin vetäjällä olisi suotavaa olla esimerkiksi ravitsemustieteen opintoja.
Koska viittaat kirjoituksessa myös minuun, koen olennaiseksi korjata muutama tekstissäsi oleva virheellinen väittämä. Nyt puhun vain omista valmennuksistani, koska ne tunnen 100 %:sti.
1. Valmennuksissani keskitytään aina kokonaisuuteen. Jos henkilö kärsii makeanhimosta, ei ratkaisu siihen ole vain se, että sokeri poistetaan ruokavaliosta. Ehdottomasti täytyy huomioida ennen kaikkea syyt ja tekijät, jotka ovat yhteydessä jatkuvaan – henkilöä itseään häiritsevään – makeanhimoon.
2. Makeanhimon vähentämisessä keskitytään ennen kaikkea hyvään; Mitä tuoda sokerin tilalle, millä asioilla makeanhimoa voi ennaltaehkäistä, kuinka esim. stressiä voi hallita muuten kuin sokerilla lääkitsemällä… Eli painotus ei ole kielloissa, mutta toki ihmisen on ymmärrettävä, mitä sokerilla tarkoitetaan, jotta sitä ei vahingossa syö (kuten moni tekee esim. jugurttien, murojen, terveyspatukoiden yms. muodossa).
3. Valmennan aina inhimillisyys edellä. Tavoitteet asetetaan realistisiksi ja kohtuullisiksi. On valmennettavia, jotka haluavat lopettaa valkosokerin käytön täysin (ja niin saa olla), mutta on myös valmennettavia, jotka haluavat pitää esim. karkkipäivä kerran viikossa. Sekin on erinomainen tavoite (monella kun lähtökohtana on karkkipussi joka päivä).
4. En koskaan kannusta jatkuvaan painontarkkailuun. Kurssini ei ole ”laihdutuskurssi”, enkä sillä kulmalla valmenna. Päinvastoin, itsekin olen pahassa sokerikoukussa ollut hoikka, eivätkä terveysongelmat, joihin sokerin liiallinen syöminen johti, olleet yhteydessä painoon.
5. Ohjaan aina eteenpäin, jos valmennettavan tilanne sitä vaatii. Nettivalmennukset eivät ole kaikille, mutta toisille toimivat todella hyvän ja ovat ns. ”matalan kynnyksen paikkoja”. Tämä koskee ihan kaikkia nettivalmennuksia – ei vain sokeriaiheisia.
Toivon todella, että kun kritiikkiä esitetään, tutustuttaisiin ensin sisältöön, mitä kritisoidaan. Muuten käy juuri niin kuin nyt, esitetään väittämiä, joilla ei ole perää.
Mitä Nannan ja Ollin kurssiin tulee, olen samaa mieltä siitä, että kurssin on todella lyhyt. Ja kuten somessani sanoin, en voi kurssista juuri puhua, koska en sen sisältöä tunne. Toki voin olla aivan väärässä sanoessani ”vaikea uskoa, että metodit olisivat haitallisia”. Kuitenkin sen, mitä olen Nannan ja Ollin lähestymistapaa terveyteen seurannut, on selvää, etteivät he mene ruoskiminen edellä, vaan tarjoavat parempia vaihtoehtoja, jotka toimivat kuurin sijaan myös arjessa.
Loppuun on vielä sanottava, että se palaute, jota työstäni saa, on syy, miksi tätä teen. Voin rehellisesti sanoa, että olen auttanut montaa sellaista, jotka eivät ole makeanhimoonsa muualta apua saaneet (vaikka ovat yrittäneet). Olen myös aidosti iloinen niiden puolesta, jotka saavat avun sokerikoukkuunsa terveydenhuollosta. Se ei ole minulta pois.
Olisi myös kohtuullista, että tällaisissa kritiikeissä huomioitaisi koulutus. Itse en tee tätä työtä ”somevaikuttajan” kokemuksella, vaan omaan koulutusta (myös akateemisen loppututkinnon).
Kaikkea hyvää!
Leeni Viio
Hei Leeni! Meidän mielestä hyvinvointia ei tue yhden ruoka-aineen demonisointi, sillä ruokavalio on kokonaisuus. On toki trendikkäämpää ja myyvempää kaupitella eroon sokerista -kurssia kuin vaikkapa elämän tavat uusiksi -kurssia, mutta tämä antaa ihan väärän kuvan siitä, mikä ruokavaliossa on tärkeää. Myös asiakkaan on helpompi tarttua yhteen ”pikakeinoon” kuin parantaa koko ruokavaliota. Väitämme kuitenkin, että jos ruokatottumuksia parantaisi kokonaisvaltaisemmin (esimerkiksi ravitsemussuositusten suuntaan), myös sokerin saanti siinä sivussa tippuisi. Tämä olisi paljon järkevämpi tapa kuin vain hysteerinen sokerin välttely.
Meitä harmittaa myös ruokapuhe, jota näissä kursseissa viljellään: sokeria verrataan huumeeseen ja ruoat luokitellaan mustavalkoisesti terveellisiin ja epäterveellisiin. Tämä edistää epäterveen ruokasuhteen muodostumista, mikä on todella harmi. Terve ruokasuhde on iso osa hyvinvointia, ja sitä ei edistetä totaalikielloilla. Monet ”faktat”, joihin nämä kurssit perustuvat ja joita kursseilla jaetaan, eivät myöskään valitettavasti perustu tutkittuun tietoon, vaan omaan mutuiluun. Ja tämä ongelma johtuu juuri siitä, ettei kurssin vetäjillä ole päteviä ravitsemustieteen opintoja taustalla. Tämä voi nyt kuulostaa tylyltä, mutta meidän mielestä mikä tahansa akateeminen tutkinto ei pätevöitä ravitsemukseen liittyvien asioiden asiantuntijaksi.
Me väitämme, että ihmisille olisi paljon järkevämpää sijoittaa näiden kurssien sijaan rahansa vaikkapa tapaamiseen laillistetun ravitsemusterapeutin kanssa. Hän näkee kokonaistilanteen ruokavalion ja syömisen kanssa ja pystyy keskittymään oikeisiin asioihin.
Vastauksenne vain vahvisti sen, ettette ole tutustuneet valmennukseni sisältöön ettekä valmennustapaani lainkaan (lähdetään jo ihan valmennuksen nimestä, joka ei ole ”eroon sokerista”). Kritiikkiä saa toki esittää, mutta olisi kaikkien (myös teidän lukijoiden) kunnioittamista, että se tehtäisiin faktoihin perustuen.
On vaikea ymmärtää, miksi koetaan niin suurta halua painaa alas erilaisia avun muotoja. Varmasti hyvinvointialalla toimii tahoja, joilla ei ole ”puhtaat jauhot pussissa” – aivan kuten millä tahansa muullakin alalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koko ala ja kaikki valmentajat tekisivät työtään rahanhimoisesti piittaamatta oikeasti siitä, saako ihminen apua.
Jos oikein käsitän, teidän näkemyksenne on, että ravitsemustieteen loppututkinto on se, joka takaa osaamisen ja avun, ja varmistaa, ettei kyseessä ole rahanahne ihminen. Itse myös näen, että koulutus on suotavaa ja arvostan kouluttautumista isosti. Siitä olen kuitenkin eri mieltä, että ravitsemustiede olisi ainoa oikea koulutus esim. mitä makeanhimoon tulee.
Lisäksi mielestäni käytännön tuloksilla on paljon painoarvoa. Vasta ne kertoavt, osaako taho/henkilö auttaa siinä, mihin apua haetaan. Eikö kaikkien tavoite kuitenkin ole se, että ihminen alkaa voida paremmin. Silloin olisi tärkeää, että eri tahot keskustelisivat keskenään riitelemisen sijaan. Apua hakeva saa suurimman avun, kun löydetään se metodi, joka juuri hänelle sopii parhaiten.
Verkkovalmennuksista puhuttaessa täytyy myös huomioida, ettei kaikilla ole mahdollisuutta päästä henkilökohtaisesti tapaamaan esim. ravitsemusterapeuttia. Kuten vaikkapa syrjäseudulla asuminen asettaa omat haasteensa, jolloin nettivalmennus voi olla soveltuvin vaihtoehto aloittaa elämäntapamuutos ajasta ja paikasta riippumatta.
Olemme ehkäpä aika kaukana näkemystemme kanssa toisistamme, joten ehkei tämä keskustelu etene rakentavaan suuntaan tässä muodossa. Oli mielenkiintoista lukea ajatuksianne. Toki jatkossa toivon, että mikäli viittaatte minuun sisällössänne, se perustuisi oikeasti siihen, mitä teen.
Tarkennatko vielä miltä osin tekstimme ei perustu faktoihin? Viittaamme sinuun tekstissä näin: ”Kolmas somevaikuttaja (joka itsekin kaupittelee kurssia, jolla pääsee eroon sokerikoukusta) osoitti tukensa Nannan ja Ollin kurssille. Kurssia arvostelleille hän totesi, että on vaikea uskoa, että olisi haitallisia metodeja.”