Jos elämä antaa sinulle sitruunavettä…

… voit toki kaikin mokomin juoda sen, mutta älä herran tähden mainosta sitä kymmenille tuhansille seuraajille paikkansapitämättömillä väitteillä!

Sitruunavesi - ihmeaine vai huuhaata?

Törmäsimme Instagramissa tunnetun hyvinvointivaikuttajan postaukseen, jossa hän kehotti seuraajiaan käyttämään sitruunavettä (tarkkaa ohjetta ei annettu, mutta käsitimme, että kyse on vedestä, jonka joukkoon puristetaan sitruunaa ja lisätään suolaa). Hän höysti kehotustaan väittämillä, jotka oli melko suoraan kopioitu tästä MTV-uutisten jutusta. Käsittämätöntä on, että alkuperäiseen juttuun ei ole pyydetty asiantuntijaa kommentoimaan ilmiselvästi liioiteltuja väitteitä. Jutun tultua taas ajankohtaiseksi päätimme käydä läpi harhaanjohtavat väitteet.

Flunssanestoon?

Väite flunssan ehkäisystä perustuu jutun mukaan sitruunoiden C-vitamiiniin. Sitruunassa onkin C-vitamiinia ihan kivasti – saman verran kuin esimerkiksi appelsiinissa (joskin huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa paprikassa tai mustaherukoissa). Vaikka ennen uskottiinkin C-vitamiinin ehkäisevän flunssaa, nykytiedon valossa vaikuttaa siltä, että suuretkaan annokset C-vitamiinia eivät ehkäise flunssaa. Sen sijaan on mahdollista, että jättiannos C-vitamiinia voi lyhentää flunssan kestoa – eräässä tutkimuksessa tämä annos oli 8 g, minkä saaminen edellyttäisi noin 200 sitruunan syömistä tai juomista.

Aineenvaihdunnan tasapainottamiseen?

Jutun mukaan sitruunavesi tasapainottaa vatsan happamuustasapainoa. Tämä on täyttä puppua. Tosiasiassa mahaneste on hapanta siksi, että ruoka saadaan sulatettua ja sen sisältämät ravintoaineet imeytymään. Mahan on siis tarkoituskin olla hapokas. Tätä hapokkuutta ei noin vain sitruunoilla horjuteta, vaan mahahappoa erittyy mahan soluista niin kauan, kunnes sisällön pH laskee kyllin alas (eli ruokasula happamoituu).

Ruoansulatuksen avuksi?

Situruunavedellä luvataan myös olevan kylläisyysvaikutuksia sen sisältämien kuitujen vuoksi. On totta, että kuitupitoinen ruokavalio lisää kylläisyyden tunnetta. Laimentamattomassa sitruunamehussa on kuitenkin kuitua vain 0,1 g/100 g, joten tätä ei mitenkään voida pitää hyvänä kuidun lähteenä. Kylläisyyden tuntemus syntyy mahalaukun venymisestä ja kylläisyyshormoneista. Valitettavasti veden (ja sitruunaveden) kylläisyysvaikutus on huono, sillä vesi ei venytä mahalaukkua, vaan se valuu nopeasti mahalaukusta suoleen. Se ei myöskään lisää kylläisyyshormoneiden eritystä, sillä siinä ei ole juurikaan ravintoaineita.

Hellävaraiseksi diureetiksi?

Jutussa sitruunavettä mainostetaan hellävaraisena nesteenpoistajana. On kyllä totta, että sitruunavesi lisää virtsaneritystä, mutta se ei johdu sitruunasta vaan veden juomisesta.

Maksan puhdistajaksi?

Sitruunaveden sanotaan puhdistavan maksaa ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Maksaa ei valitettavasti voi puhdistaa millään ihmekonstilla. Mitä tulee aineenvaihdunnan kiihdyttämiseen, voi olla, että tässä käytetään klassisella tavalla väärin ”aineenvaihdunta” -termiä. Aineenvaihdunta ja virtsaneritys eivät ole sama asia, vaikka moni kuvitteleekin aineenvaihduntansa vilkastuneen, jos vessakäynnit ovat lisääntyneet.

Ihon kaunistajaksi?

Vielä yksi! Viimeisen väitteen mukaan sitruunaveden juominen tasoittaa ihon ryppyjä. Koska emme ole ihon terveyden asiantuntijoita, etsimme PubMedistä (lääketieteellinen tutkimustietokanta) tutkimuksia hakusanalla ”lemon water”. Hakumme tuotti kaikkiaan kahdeksan tutkimusartikkelia, joista yksikään ei käsitellyt sitruunaveden vaikutuksia ihoon. Näin ollen emme voi todeta muuta kuin että näytöä sitruunaveden ihoa siloittavasta vaikutuksesta ei vaikuta ainakaan toistaiseksi olevan saatavilla.

Sitruunavesi ei tasapainota aineenvaihduntaa eikä puhdista maksaa

Sitruunaveden vai C-vitamiinin ominaisuuksia?

Selvitellessämme sitruunaveden kohuttuja (joskin virheellisiä) terveysväitteitä huomasimme, että moni väitteistä liittyykin itse asiassa C-vitamiiniin (esimerkiksi eräällä sivustolla sitruunaveden ryppyjä poistavaa vaikutusta perusteltiin C-vitamiinin antioksidanttitoiminnalla). Päättelyketjussa on siis muutama selkeä ongelmakohtia: ensinnäkin sitruunavesi ei ole erityisen hyvä C-vitamiinin lähde. Lisäksi sitruunavedestä elimistön käyttöön päätyvät C-vitamiinimäärät ovat sen verran pieniä, että niillä ei hyvällä tahdollakaan voi nähdä olevan erityisen suurta merkitystä verrattuna normaalin ruokavalion muihin C-vitamiinin lähteisiin.

Vaikuttajan vastuu

Sitruunavesikohulla oli osittain onnellinen loppu, sillä hyvinvointivaikuttaja poisti postauksen sen saatua kritiikkiä useammalta taholta. Siitä huolimatta moni ehti nähdä jutun, eikä välttämättä osannut kyseenalaistaa sen luotettavuutta. Toivommekin vaikuttajilta oman osaamisen rajojen tunnistamista ja vastuuta erityisesti terveyteen liittyvissä aiheissa. Sitä odotellessa seuraajien täytyy pysyä valppaina (tsekkaa täältä, miten arvioida somekirjoitusten luotettavuutta!) ja tarvittaessa puuttua aktiivisesti havaitsemiinsa virheellisiin väittämiin.

1 vastaus artikkeliin “Jos elämä antaa sinulle sitruunavettä…

  1. Paluuviite: Sitruunavedestä ja vaikuttajan vastuusta | Teräsmeduusat

Kommentit on suljettu.