Olimme muutama viikko sitten Hanna-Kaisa Ranisen podcastin eli Vahvaradion vieraana. Jaksossa keskustelimme muun muassa siitä, kuka saa jakaa tutkittua tietoa. Tämä on kiinnostava kysymys, joka sai meidät pohtimaan tieteen popularisoimista enemmänkin. Tutkitusta tiedosta viestimistä kutsutaan tiedeviestinnäksi. Jos tämä viestintä suunnataan tiedeyhteisön sijaan laajemmalle yleisölle, voidaan sitä kutsua myös tieteen popularisoinniksi. Tieteen popularisointi ei ole tutkimustiedon jakamista samassa muodossa kuin sitä jaetaan toisille tutkijoille, vaan tarkoituksena on tehdä siitä yleistajuista.
Tutkittu tieto ei ole varattu ainoastaan tohtoreille, ja kuka tahansa saa jakaa tutkittua tietoa. Someen onkin tullut viime vuosina paljon tutkittua tietoa jakavia tilejä, mikä on mahtavaa! Myös tutkijoita alkaa olla somessa enemmän ja enemmän, mutta tilaa olisi moninkertaiselle määrälle. Monia tutkijoita arveluttaa julkiseen keskusteluun osallistuminen, sillä se vie aikaa ja altistaa joskus epäasialliselle arvostelulle. Ei ole mukavaa laittaa persoonaansa peliin, kun riskinä voi olla vihapuheen ja uhkailun kohteeksi joutuminen. Siitä huolimatta olemme vakaasti sitä mieltä, että tutkijan kannattaa jakaa tutkittua tietoa. Tässä tekstissä listaamme syitä sille, miksi toivomme lisää tutkijoita someen.
1. Tutkija tuo keskusteluun asiantuntemusta
Julkinen keskustelu tarvitsee tutkijoita, jotka hallitsevat syvällisesti oman tutkimusaiheensa ja joilla on hyvät edellytykset uuden tiedon tulkitsemiseen, selittämiseen ja soveltamiseen. Tutkija on oman alansa, tieteen ja tutkimuksen asiantuntija, jonka asiantuntemukseen voi luottaa. Hänen jakamansa tutkimustieto on jäävuoren huippu, jonka alla on laaja osaaminen ja moninkertainen määrä tietoa. Tutkijalla on aiheesta vankka pohjatieto, jonka perusteella hän osaa suhteuttaa yksittäiset tutkimukset ja uuden tai poikkeavan tiedon kokonaisuuteen. Tutkimusta työkseen tekevänä hän hallitsee myös oman alansa tutkimusmenetelmät ja -asetelmat sekä niiden vahvuudet ja heikkoudet.
2. Tutkija ottaa kantaa
Tutkija voi kokea pelkän oikean tiedon levittämisen tai valistamisen epäkiinnostavana. Monet tutkijat jakavat tietoa työkseen esimerkiksi opettamalla, ja tällöin paljolti vapaa-aikaan sijoittuva tieteen popularisointi voi tuntua raskaalta. Tutkijalla olisi kuitenkin hyvät edellytykset mennä viestinnässään pintaa syvemmälle: oikean tiedon jakamisen lisäksi he kykenevät tuomaan keskusteluun tuoreinta tutkimustietoa ja uusia näkökulmia sekä korjaamaan virheellisiä uutisointeja. Erityisesti niin sanottua huuhaata vastaan ei pärjätä vain toistelemalla oikeaa tietoa, vaan tarvitaan myös rohkeita kannanottoja ja väärän tiedon kumoamista ymmärrettävien esimerkkien avulla. Tämä vaatii jo syvällisempää asiantuntijuutta kuin pelkkä tiedon välittäminen, ja juuri tähän tutkijalla on parhaat edellytykset.
3. Tutkija edistää tieteellistä maailmankuvaa
Jos pelkkä tiedon jakaminen ei motivoi, lisää viestintämotivaatiota voi saada tieteeseen ja tutkimukseen perustuvan maailmankuvan edistämisestä. Tutkijoita tarvitaan kertomaan, miksi tiede on tärkeää ja miten sitä tehdään, tulkitaan ja kehitetään. Tiede ja tutkimuksen tekeminen voivat olla suurelle yleisölle melko vieraita asioita, ja esimerkiksi tutkimusten rahoituksesta voi liikkua paljon väärää tietoa. Tieteen ja tutkimuksen prosessin ja metodiikan parempi ymmärtäminen voisi ehkäistä väärien uskomusten ja huuhaan leviämistä sekä edistää kriittisen ajattelun kehittymistä, joten tutkijoiden on tärkeää viestiä myös tieteen tekemisestä ja tutkijan arjesta, ei ainoastaan tutkimustuloksista.
4. Tutkija toimii yhteiskunnan hyväksi
Tutkijoiden velvollisuus on viestiä työstään yhteiskunnan hyväksi, sillä tieteellä ei ole vaikuttavuutta ilman viestintää sen tuloksista. Yhteiskunta tarvitsee tietoa päätöksenteon taustalle, ja tutkijoiden vastuulla on tuottaa ja jakaa tarvittavaa tietoa ymmärrettävässä muodossa. Kaiken tieteellisen tiedon ei tietenkään tarvitse tulla yhteiskunnalliseen tarpeeseen, vaan tiedettä pitää voida tehdä myös tieteen vuoksi, mutta kaikesta tuotetusta tiedosta nykyistä suurempi osa voisi hyödyttää yhteiskuntaa, jos tutkijat viestisivät aktiivisemmin työstään.
Lisää viestiviä tutkijoita – tavalla tai toisella!
Tutkija, koitko tätä lukiessasi piston omassatunnossasi? Ei syytä huoleen, sillä kaikkien tutkijoiden ei tarvitse olla someaktiiveja. Tiedeviestintää ja tieteen popularisointia voi tehdä monella tapaa: yksi antaa haastattelun lehteen, tv:seen tai radioon, toinen kirjoittaa lehdistötiedotteen julkaistusta tutkimuksestaan. Tutkija voi myös koota keräämänsä tiedon yleistajuiseen teokseen tai pitää yleisöluentoja omasta tutkimusaiheestaan. Yksi hyvä tapa jakaa osaamistaan on myös ilmoittautua tutkija tavattavissa -palveluun, jonka tarkoituksena on mahdollistaa matalan kynnyksen tutkijavierailut oppilaitoksiin ja tarjoaa hyvän kanavan tiedekasvatukseen.
Annamme lopuksi esimerkkejä siitä, miten itse jaamme tutkittua tietoa. Kannustamme kaikkia tutkijoita pohtimaan, millä tavalla juuri he voisivat jakaa omaa osaamistaan!
- Jaamme tietoa omista tutkimusaiheistamme DAGIS-tutkimuksen kotisivuilla, blogissa ja Twitter-tillillä.
- Annamme mediaan haastatteluja tutkimusaiheistamme ja muista ajankohtaisista ravitsemusaiheista.
- Otamme Aivosumutorven blogissa kantaa ajankohtaisiin ravitsemus-, tiede- ja tutkimusaiheiseisiin ja pyrimme kirjoittamaan tieteestä kansantajuisesti.
- Haastattelemme podcastissamme ravitsemustieteen tutkijoita.
- Jaamme Twitterissä ja Facebookissa omien kirjoituksiemme lisäksi ajankohtaisia ravitsemus- ja terveysuutisia, muiden tutkijoiden haastatteluja, kannanottoja ja tutkimuksia.
- Viestimme Instagramissa työstämme ravitsemustieteilijöinä sekä syömisestä ja liikkumisesta rennolla otteella.
Hei ja kiitos postauksestanne!
Tuo on niin totta, että varsin harvat tutkijat lähtevät tekemään julkaisuja kaiken kansan luettavaksi. Olisi mukava jos voisi tutkia enemmän useammasta näkökulmasta sitä, miten nykypäivän ruoka on vaikuttanut elimistöömme. Vaikka itse en ole suoranaisesti tutkija luen viikottain erilaisia tutkimuksia ja tieteeseen perustuvia blogeja suomeksi ja englanniksi. Pitäneen katsoa mihin suuntaan tämä suuntaus on menossa. Odottelen seuraavaa postaustanne.
Tiede on itseään korjaavaa, joten tutkija voi aina tässä hetkessä suoraselkäisenä kertoa tutkimustuloksistaan ja omista näkemyksistään. Tutkimusten avaaminen selkokielelle on myös tärkeää ja sitä kautta voidaan myös herättää keskusteluja. Tiede on helppo tehdä läpinäkyväksi myös rahoituksen ja muiden liitosten osalta, mikä lisää tieteen uskottavuutta suhteessa uskomustieteisiin. Nyt valtaa ja ääntä ottavat uskomustieteen edustajat, joiden tutkimuksia tuodaan rohkeasti eri median kanavissa esiin.
Tämä on kyllä niin totta. Komppaan edellistä.